

Olen Hanna Luoto ja asun perheeni kanssa merenranta kaupungissa Raahessa. Perheesemme kuuluu aviomieheni Janne, lapset Pilvi, Suvi ja Leevi sekä tanskadoggipojat Elmo ja Seppo sekä apinapinseriuros Rauno. Harrastamme yhdessä lenkkeilyä ja ulkoilemista luonnossa. Näyttelyistä on muodostunut minulle henkireikä ja uusi harrastaus, samalla myös koko perhe retkeilee.
Ensimmäinen elämääni astellut koira on ollut rodultaan Suomen ajokoira. Isä laittoi Serin itselleen metsästyskoiraksi jäniksen pyyntiin. Olin tuolloin ala-asteella ja muistan vieläkin, miten mukavaa oli olla isän mukana metsällä jäniksen pyynnissä. Seri osasi muuten ajaa. Olihan se poika muutaman kerran meiltä hukassakin. Ne olivat hienoja reissuja !! Seri jouduttiin lopettamaan selvittämättömän ihoallergian vuoksi, monet kyyneleet vieritin hänen turkilleen joka käytännöllisesti katsoen kuoriutui läskineen irti, muistan sen isän ilmeen ja tuskan vieläkin, miten eläinlääkäriltä toiselle Seriä kuljetettiin, turhaan... Serin jälkeen meille tuli ensimmäinen lyhytkarvainen saksanseisoja Ali. Tämän myötä kävin sitten isän mukana lintumetsällä ja sorsanpyynnissä, joka ei taas ollut minun juttu. Siellä piti olla hiljaa ;) Ali osasi loistavasi seisoa ja oli ulkomuodoltaankin valioyksilö. Alin osallistuessa näyttelyihin sain ensimmäisen kosketuksen näyttely touhuihin. Muistan yhden reissun vieläkin elävästi, miten Ali voitti jossain näyttelyssä ja sijoittui loppukehässä. Ali jälkeen meille tassutteli jälleen lyhytkarvainen saksanseisoja Ropi. Ropi oli enimmäkseen minun pikkusiskon koira. Isä kävi luonnollisestikin Ropin kanssa lintujen pyynnissä, mutta koira oli kuulemma "akkojen pilalle lellimä", kun Ropista ei ollutkaan metsäkoiraksi. Taisi olla klassinen tarina, että Alia ei isälle voinut korvata kukaan .... Ropi eleli perheemme ilona pitkään ja leikki monia leikkejä ensimmäisen doggimme Gredin kansa, Ropi jouduttiin lopettamaan pahaksi yltyneen aikoinaan loukkaantuneen takajalan kivun vuoksi. Elämä kotona, johon kuului aina yhtenä perheenjäsenenä koira, on opettanut minua paljon. Ne toimintatavat ja säännöt, miten isäni toimi koirien kanssa ovat mielessäni vielä tänäkin päivänä. Isäni oli hyvin tarkka koirien perustottelevaisuudesta.
Jo seurustelun alkumetreillä Janne kertoi haaveestaan omistaa joskus tanskandoggin. Selväähän oli heti, että Jannelle vain tanskandoggi on se ainoa oikea koira. Ensimmäinen doggimme keltainen uros Gredi tulikin meille jo puolen vuoden seurustelun jälkeen. Muutes se Jannen haaveilema tanskandoggi ei ollut sitten väriltään ei keltainen eikä harlekiini vaan ? Kuvassa Janne Elmon kanssa Tanskandoggien erikoisnäyttelyssä vuonna 2008 paras uroskehässä. Kuva: Pekka Heino.
Ensimmäinen tanskadoggiuros väriltään keltainen Gredi muutti meille kodin vaihtajana. Gredi teki meihin lähtemättömän vaikutuksen ja sai meidät rakastumaan rotuun ikuisesti. Gredi oli meillä vielä, kun ensimmäinen lapsemme Pilvi syntyi. Gredi jälkeen elimme monta pitkää vuotta ilman omaa tanskandoggia. Nyt perheeseemme kuuluu aina koiramaailman apolloja, ihania tanskandoggiuroksia ja värillä ei ole väliä. Kotonamme asustelee vain uroksia ja nartut ovat sijoituksessa. Näin saadaan sopu perheessä säilytettyä ihmisten ja koirien välillä. Koiristamme voit lukea lisää näiltä kotisivuilta. Kihlajaiskuvamme vuodelta 1996. Kuvassa mukana ensimmäinen keltainen tanskandoggimme Gredi (Great-Golde´s Petter Pan). Tanskandoggi on meidän rotumme !!
Niin siinä sitten kävi, että suoritin kasvattajan perus- ja jatkokurssin vuonna 2009. Kennelnimi Rock Element´s minulle myönnettiin vuoden 2010 alussa. Kennelnimi tulee sukunimestämme ja Elmon virallisesta nimestä "Luodon elementit". Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, ensimmäistä pentuetta odotellessa. Olen Suomen Tanskandoggi ry:n ja Suomen Kennelliiton jäsen. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen sekä rotujärjestön sitoumuskasvattajasopimuksen. Olen Suomen Tanskandoggi ry:n Pohjois-Suomen aluejaoston johtokunnan varsinainen jäsen ja rahastonhoitaja. Haaveeni ensimmäisestä tanskandogginartusta toteutui, kun kennel PiiStaar:n syntyi Elmon tyttö harlekiininarttu Selma. Tulevaisuus näyttää milloin ensimmäiset Rock Element´s pennut näkevät päivän valon !!
Toivottavasti viihdyt seurassamme. - Hanna
|